Powder-Trans otti viime vuoden lopulla käyttöön uuden kirjanpito-ohjelman. Lisäksi taloushallintoa on talven ja kevään aikana vahvistettu uusilla henkilöstöresursseilla. Annukka Kaunonen-Lehtonen on aloittanut uutena kirjanpitäjänä ja Sari Lähteenmäki on vahvistanut osaston resursseja taloushallinnon uutena assistenttina.
Sari Lähteenmäki (vas) ja Annukka Kaunonen-Lehtonen ovat uusia työntekijöitä Powder-Transin talousosastolla.
Powder-Transin kaikilla toimialueilla lisääntynyt toiminta edellyttää uutta, tehokkaampaa digitaalista kapasiteettia ja enemmän henkilöstöresursseja. Uusi, jo pidemmän aikaa suunnitteilla ollut kirjanpito-ohjelma voitiin ottaa käyttöön viime syksynä. Järjestelmä vähensi manuaalista työtä, kaikki tiedot saatiin keskitettyä yhteen paikkaan ja sekä seurantaan että analyysien tekoon saatiin lisää resursseja. Uusi ohjelma mahdollistaa myös saman ohjelman käytön Powder-Transin vahvassa kansainvälitysmäisvaiheessa olevan toiminnan päätoimialueella eli kaikissa Pohjoismaissa.
Uusi ohjelma on nopeuttanut laskutus- ja maksuliikennettä ja johtanut yhä useampien manuaalisten tehtävien automatisointiin. Lisäksi erilaisia työvaiheita on jäänyt kokonaan pois ja virheriski on pienentynyt.
Eikä kehitys lopu tähän. Seuraavana vuorossa on paremman raportointijärjestelmän sekä Business Intelligence -toimintojen käyttöönotto. Tavoitteena on tehostaa entisestään Powder-Transin budjetointi- ja suunnitteluprosessia.