Powder-Transin 50 ensimmäisestä toimintavuodesta kirjoitettu historiateos julkaistiin yrityksen 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä. Powder-Transin perustamisesta, kasvusta sekä myötä- ja vastoinkäymisistä vuosina 1972 – 2022 kertovan kirjan nimi on ”Tankki täynnä tulevaisuuteen”. Kaikissa maamme kirjakaupoissa sekä verkkokirjakaupassa Suomessa ja Ruotsissa että myös kustantaja Litoralessa myynnissä olevan 192-sivuisen kirjan on kirjoittanut Christoffer Holm.
Kirjahankkeen alullepanija Sture Holm (vasemmalla), kirjan kirjoittaja Christoffer Holm, yrityksen perustaja Carl-Johan Blomqvist sekä nykyiset omistajat Christian ja Fredrik Blomqvist ovat tyytyväisiä, että kattava historiahanke nyt on saatettu päätökseen ja kirja on myynnissä.
Sen lisäksi, että uusi historiateos kertoo Powder-Transista, se kuvaa myös kuljetusalan, kansantalouden ja ympäröivän yhteiskunnallisen kehityksen ratkaisevia vaiheita ja käännekohtia. Kirjassa kerrotaan myös ihmisistä, joiden yhteisten ponnistelujen ansiosta Powder-Trans on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Ihmisistä, jotka ovat viiden vuosikymmenen ajan huolehtineet siitä, että tärkeät kuljetukset on toimitettu perille.
Powder-Transin 50-vuotinen historia on ollut värikäs, kertoo historian kirjoittanut historia-alan väitöskirjaa kirjoittava vapaa kirjailija ja käsikirjoittaja Christoffer Holm. Historiassa kuvaillaan, miten pieni yritys löysi oman markkinarakonsa, miten yksi ihminen otti askeleen kohti jotakin suurempaa ja miten lukemattomat ihmiset sen jälkeen ovat tehneet yrityksestä sen, mitä se on tänään, Holm sanoo.
Powder-Transin historian kirjoittaminen on ollut tärkeää sekä kaikille yrityksen kehityksessä mukana olleille että tuleville kuljetuselinkeinoa harjoittaville sukupolville, toteaa yrityksen hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Carl-Johan Blomqvist. Tietoisuus omasta historiasta, yrityksen menestystarinoista ja vastoinkäymisistä, on ratkaiseva kehityksen edellytys, hän kiteyttää.